perjantai, 20. huhtikuuta 2012

Pikku-Zetat ovat jo jaloillaan - Z-litter is on their feet

Maaliskuun 23. päivänä syntyneet pikku-Zetat ovat tänään 4-viikkoisia ja tukevasti tolpillaan. Kuvassa kaksi pentueen pojua poseeraavat Verna-tyttäremme kanssa kissanhuiskan kanssa. Pennut syövät emon maidon lisäksi kiinteää ruokaa ja vaikuttavat tyytyväisiltä. Kynsiä on leikattu ja se sujuu kivasti. Pennut ovat tottuneet käsittelyn lisäksi kodin ääniin, kissoihin ja vauvaan. Kunhan säät lämpenevät niin pennut pääsevät haistelemaan ulkoilmaa. Muutama lupaava urospentu vailla rakastavaa kotia.

Pennuilla on oma KUVAGALLERIA.

Our z-litter, born on March 23, is today 4 weeks old and standing firmly on their own feet. Pictured here two male puppies with our doughter. Two show quality male puppies available for loving homes. Puppies have their own GALLERY for pictures.

keskiviikko, 4. tammikuuta 2012

Kennelissä uusi hiirijahti - New kid on the block

Paria päivää ennen joulua, emäntä kieltäytyi kaikista joulutohinoista ja varasi junalipun hakeakseen meille uuden kissan - Zabavan. Rotuvalintaa oli harkittu useampi vuosi ja siperiankissaan päädyimme rodun hyvän terveyden, luonteen sekä upean ulkomuodon houkuttelemana. Siperiankissa on rotuna nuori ja sen rotukirjat ovat auki, mikä mahdollistaa uuden materiaalin ottamisen rotuun. Junamatka oli mukava, perillä lounastimme emännän pitkäaikaisen ystävän Jaana Sampolahden ja hänen tyttärensä kanssa, kiertelimme jouluista Helsinkiä ja poimimme kisun venäläiseltä eläinten kuljettajalta sopivasti ennen paluumatkaamme.


Zabava on siperiankissaneitokainen, viralliselta nimeltään Zabava Girasole. Väriltään se on harvinainen mustasavukilpikonna (fs). Zabava on syntynyt Valko-Venäjällä kasvattajansa Natalia Bojkon hoivissa. Zabavan sukutaulu löytyy täältä, erityisesti mainittakoon isä - upea pietarilainen Oblomov-Yurik Fialka.


Zabava matkusti rauhallisesti ja on sopeutunut nopeasti. Kissa Laamasen kanssa kemiat tuntuvat kohtaavan ja välillä ralliin osallistuu joku hännänheiluttajakin. Aika näyttää, mitä tästä säihkyvästä kissaneidistä vielä sukeutuukaan.


We are proud to present our lovely Siberian Cat named Zabava Girasole. She is bred by Natalia Bojko in Belarus and her pedigree is found here. Her colour is black tortie smoke (fs). Thank you Natalia for this lovely kitten!

keskiviikko, 7. joulukuuta 2011

Upeita tuloksia ja valiouutinen Voittajanäyttelystä - Great results and champion news from the Helsinki Winner Show

Eswood Dreamcatcher (pictured right) won BOS on both days at the Helsinki Winner Show on December 3-4, 2011. Therefore she received the Helsinki Winner 2011 and Winner 2011 titles. Our Australian import Nynka Bella Nivalis (pictured left) received her last CAC on Saturday and is now officially Finnish Champion.

Australiantuontimme Nynka Bella Nivalis nappasi viimeisen sertinsä Helsingin Messukeskuksessa 3.12. ja on nyt Suomen muotovalio.

Nivan päihitti paras narttu-kehässä ainoastaan sen paras kaveri Halla eli Eswood Dreamcatcher, josta tuli VSP molempina päivinä. Halla sai sekä Helsinki Voittaja 2011 -tittelin sekä Voittaja 2011 - tittelin.

torstai, 20. lokakuuta 2011

Cavalierin pentuja vapaana

Lehmänkirjavat kuninkaallisemme eli cavalierin pennut ovat lähestymässä luovutusikää ja ovat emonsa lailla reippaita ja avoimia. Muutama on vielä vapaana, joko seurakoiraksi tahi harrastuskentille. Kävimme eläinlääkärissä muutama päivä sitten tarkistuksessa ja mikrosirutuksessa ja kaikilla pennuilla on purennat ok ja uroksilla kivekset laskeutuneet. Vauhtia näillä vesseleillä riittää, pienet siimahännät vain viuhuvat ja korvat lepattavat kevyesti syksyn tuulissa. Hirvenluuta ne kaluavat rohkein ottein ja kissaankin ne ovat tottuneet. Pennuista löytyy kuvia niiden omasta kuvakansiosta.


Mikäli kiinnostuit pennuista, ota rohkeasti yhteyttä Johannaan/040-83 71 528.

tiistai, 20. syyskuuta 2011

Eswood Jam Party muutti Espanjaan - Eswood Jam Party moved to Spain

Eswood Jam Party At Polyari, 3 kk, muutti asumaan Espanjaan. Jamin uudet omistajat Maribel ja Javier lensivät Vaasaan viikonlopuksi pentua hakemaan ja viettivät mukavan illan Essumetsässä illallisen merkeissä. Pariskunnalla on ollut kessuja yli kaksikymmentä vuotta ja heidät tunnetaan kehissä laajalti.

Maribelin ja Javierin mukaan Suomi tunnetaan maana, jossa tehdään paljon keeshondin hyväksi. He kertoivat etsineensä sopivaa pentua neljä kuukautta. Kyseisen pennun sukutaulu miellytti, ei liian läheistä sukusiitosta ja kaikista sukutaulun koirista oli löydettävissä kuvia ja tuloksia. "Eswood on brändi", totesi Maribel. Kiitos vierailusta ja onnea Jamin kanssa!

Eswood Jam Party moved to Spain and added "At Polyari" into his name. His new owners Maribel and Javier flew to Vaasa to pick him up. This lovely couple have had Kees over twenty years and they are very active in show rings. Thank you Maribel and Javier for your visit and good luck with little Jam!

lauantai, 10. syyskuuta 2011

Leo etsii kotia - Leo is available for show home

Eswood Join The Party "Leo", 3 kk, etsii omaa harrastavaa kotia. Leo on reipas ja avoin, hyvin hellyydenkipeä ja miellyttävä persoona. Leo ei pelkää juuri mitään, on tottunut kissoihin, muihin aikuisiin koiriin, hevosiin, veneilyyn ja autoiluun, lapsiin ja mm. sirkkelin ääniin. Lisää kuvia Leosta ja sen pentuesisaruksista löytyy täältä. Nanna näkisi erittäin mielellään tämän yksilön tulevaisuudessa tokokentillä. Leo on rekisteröity, mikrosirutettu ja eläinlääkäritarkastettu. Emo on Best In Show-voittaja, erikoisnäyttelyvoittaja Eswood Party Mousse ja isä MVA Lady Godiva's Gros Gasconnard. Mikäli kiinnostuit, ota yhteyttä emäntään 040-8371 528/Johanna


Eswood Join The Party "Leo", born on June 7th, (Ch Lady Godiva's Gros Gasconnard x BISS&BIS Ch Eswood Party Mousse) is available for the right home. More picture of him and his littermates are found here.




Photo by Sami Pulkkinen

keskiviikko, 7. syyskuuta 2011

Australialaissisarusten terveystulokset ilahduttavat - Excellent health results on the Aussie siblings



Australiasta tuomamme keeshondsisarukset Nynka Bella Nivalis & Nynka Jai Ho (yhteisomistuksessa Leena Poussun kanssa) lähestyvät kahden vuoden ikää ja ovat nyt molemmat terveystutkittuja. Molemmilla on terveet kyynärpäät, erinomaiset lonkat ja silmissä ei moitteen sijaa. Perimältään Jasu ja Niva ovat phpt-negatiivisia. Luonne on molemmilla reipas ja rohkea. Kiitos Janette, että lähetit nämä ihanat otukset tänne kylmään pohjolaan!

Excellent health results on both Aussie siblings Nynka Bella Nivalis (pictured in front) and Nynka Jai Ho. Both are x-rayed with excellent results (HD: excellent, elbows 0/0) and eyes are checked ok. Both are PHPT-negative by descent. Thank you Janette for sending us these lovely creatures!