Eswood-tarina

Eswood-tarina: Keeshondeja vuodesta 1988

Tanskan maailmanvoittajanäyttelyssä 2010 Hallan kanssa
Koiraharrastukseni sai alkunsa jo lapsuudessa. Kipinän koiria kohtaan sain isoäidiltäni Eilalta, jolla oli dandie dinmontin terrieri Sami. Lapsuudessani ulkoilutin hartaasti pehmoeläimiä ja naapurin koiria, kunnes sain 14-vuotiaana ensimmäisen koirani, siperianhusky Nallen sitkeän väsytystaistelun seurauksena.

Rakkauteni keeshondrotuun  alkoi vuonna 1988 ensimmäisen keeshondini Int Ch. Solvargens Ödessymfonin eli Tatatataan astuessa elämääni. Tämä suloinen kessunarttu sai minut rakastumaan rotuun sen ihastuttavan pihauskollisen ja riistavaistottoman luonteen ja hätkähdyttävän sympaattisen olemuksen vuoksi. Kessu ei jätä kylmäksi vaan herättää ihastusta ja kiinnostusta missä kulkeekin.

Keeshondharrastamista ulkomailla

Tatatataa oli minulla sijoituksessa ja näyttelymenestyksen myötä pikkuhiljaa kasvoi myös ajatus omasta kasvatustyöstä. Vaihto-oppilasvuosi USA:ssa, St. Louisissa vuosina 1990-1991 oli varsinainen onnenpotku harrastukseni kannalta. Sattumalta pyöräretkellä ollessani näin kessusilhuetilla varustetun kyltin, jossa luki kennel Baronwood, vain mailin päästä asuinpaikastani. Käänsin pyörän välittömästi kohti silloista kotia, kaivoin Suomesta tuomani kessuista kertovan kirjan esille ja otin yhteyttä kennelin omistajiin, Gene ja Donna Smithiin.

Esittelin Genelle ja Donnalle suomalaisia keeshondeja ja he kutsuivat minut hoitola- ja koulutuskenneliinsä näyttelyharjoituksiin. Heillä oli tuolloin kotikoirina viisi kessua. Kävi ilmi, että he olivat harrastaneet ja kasvattaneet keeshondeja 60-luvulta asti ja toimineet ammattihandlereina vuosikymmeniä, Gene kunnosti turkit ja Donna esitti. Heidän mukanaan pääsin koiranäyttelyihin ja eri kessukenneleihin tutustumaan vuoden aikana. Sunnuntaisin he kutsuivat minut kanssa brunssille, jotta vältyin isäntäperheeni kirkossa käynneiltä. Keeshondien erikoisnäyttely Oklahoma City:ssä oli mieleenpainuva kokemus, ilmoittautuneita oli yli 250. Kun tuli kotiinlähdön aika, oli mukanani 10-viikon ikäinen kessunpentu-uros Fin & Est Ch. Jo-Lyn´s Pied Piper "Snobi", joka omasi sosiaalisen ja helpon uroksen luonteen ja oli silti loistava siitosuros. Snobi keräsi näyttelyurallaan mm. erikoisnäyttelyn BIS-voiton sekä Turun kv näyttelyn BIS-4 sijoituksen.

Ch. Jo-Lyn's Pied Piper

Myöhemmin Gene ja Donna lähettivät minulle Kanadassa syntyneen Am & Fin Ch. Keesbrook's Boldy Go -nimisen uroksen, jota kutsuimme nimellä Erkki. En koskaan unohda Hans Lehtisen kommenttia Tampereen näyttelyssä: "Mutta tuo uroshan on aivan suvereeni."

C.I.B.&Am&FI&Est Ch. Keesbrook's Boldy Go


Kantanarttu ja kennelnimi

Keeshondkasvatukseni kantaemo on amerikkalainen Ch. Baronwood Baccarat, Gene ja Donnan kasvatti. Ensimmäinen pentue syntyi vuonna 1996 ja kennelnimen sain vuonna 1997. Nimi Eswood juontuu kantanarttuni Essun nimestä, eli Essumetsän kennel englanniksi.





Kantanarttuni CH. Baronwood Baccarat

Kansainvälistä yhteistyötä

Keeshond on Suomessa lukumäärällisesti pieni rotu ja siksi pidän kansainvälistä yhteistyötä tärkeänä nimenomaan keeshond-maihin. Olen tuonut jalostuskoiria Australiasta, Kanadasta, Yhdysvalloista, Ruotsista ja rodun kotimaasta Englannista. Eswood-kennelistä on lähtenyt keeshondeja Australiaan, Espanjaan, Tsekkeihin, Saksaan, Venäjälle ja Ruotsiin.

Menestyneitä Eswood-koiria

Iso osa kasvateistani elää seurakoirina omistajiensa silmäterinä. Kasvava joukko kasvattejani tekee rotua tunnetuksi harrastuskoirina näyttely, agility- ja tottelevaisuuskentillä. Omistamani ja kasvattamani koirat ovat keränneet mm. seuraavia meriittejä:

  • INT & NORD & FIN& EST & S & DK CH EuJW-06 EstW-06 DKJubV-07 Eswood Maple Leaf – Ruotsin erikoisnäyttelyn 2007 voittaja
  • Pohj & Dk & FIN MVA EUJV-06 PMJV-05 JV-05 Eswood Maple Mousse – Suomen erikoisnäyttelyn 2006 voittaja ja Paras Liikkuja sekä Vuoden Keeshondnarttu 2006
  • KANS &  FIN & S & EST MVA, PMV-01, V-02 Eswood Blueberry Pie, joka muun muassa voitti Ruotsin erikoisnäyttelyn vuonna 2002, Best Mover ja oli Vuoden Keeshond-narttu 2000. Lisäksi Suomen erikoisnäyttelyn 2001 VSP.
  • FIN MVA Eswood Conkeestador oli vuoden 2000 erikoisnäyttelyn VSP ja Vuoden Keeshond-uros 2000.
  • Tinkan isä Jo-Lyn´s Pied Piper voitti Suomen erikoisnäyttelyn vuonna 1994 eli Eswood-kennelin jalostuskoirat ovat erikoisnäyttelyvoittajia kolmessa sukupolvessa.
  • AUST MVA Eswood Twinberry on Australian #2 keeshond vuonna 2006
  • FI MVA & AVA Eswood Quaralia kisaa arvokisatasolla agilityssä
  • FI MVA, JWW-10 Eswood Dreamcatcher on voittanut juniorimaailmanvoittajatittelin lisäksi erikoisnäyttelyn parhaan nartun pokaalin kahdesti.
Tanskan maailmanvoittajanäyttelyssä 2010 Eswood Dreamcatcherin kanssa

Olosuhteet

Kennel Eswood sijaitsee Mustasaaressa, Bölen-kylässä, noin 6 kilometrin säteellä Vaasan keskustasta rauhallisessa maalaisympäristössä metsän keskellä. Meitä ympäröi mahtavat koiranulkoilutusmaastot. Koiramme saavat lenkkeillä päivittäin vapaana metsässä ja pihassamme. Vaikka meillä on kenneltilat, koiramme oleilevat paljon kanssamme pihalla ja vuoroin sisällä. Harrastan koirieni näyttelyiden lisäksi myös tottelevaisuuskoulutusta.




Yhdistysjäsenyydet

  • Sukoka ry (Suomen Koirankasvattajat ry)
  • Suomen Kennelliitto ry
  • Suomen Keeshond ry (jalostustoimikunnan jäsen vuosina 2002-2014)
  • Suomen Cavalier King Charlesinspanieliyhdistys
  • Suomen Pienpystykorvat ry
  • Suomen Kissaliitto ry
  • Siperiankissan Ystävät ry
  • Pohjanmaan Kissayhdistys ry

Kurssit

  • Kennelliiton kehäsihteerikurssi
  • Kennelliiton kasvattajan perus- ja jatkokurssi
  • Kennelliiton jalostusneuvojan perus- ja jatkokurssit
  • Kenneliiton Tottelevaisuusohjaajan peruskurssin
  • Suomen Kissaliiton Kissankasvattajan perus- ja jatkokurssi
  • Suomen Kissaliiton Kissanäyttelyassistentin kurssi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meille on syntynyt kleinspitzin pentuja

Keeshondin pentuja hyviin koteihin

Osmo etsii kotia